Ensim�en Seikkailuni
9781465557827
pages
Library of Alexandria
Overview
Olin äsken suorittanut ylioppilastutkinnon, olin yhdeksäntoista vuotias, elomielinen, vielä hiukan kaino nuorukainen. Puolen tusinaa hienoja, tuskin vielä näkyviä untuvia taimi nenäsiipieni alla. Vartaloni oli pitkä ja solakka. Nenäliinaani koristi seitsenkärkinen kruunu. Täyteläinen kukkaro pullisti taskuani. Näin varustettuna tein ensimäisen itsenäisen matkani ja olin jo useita kuukausia katsellut, mitä Englannissa on katsottavaa. Saksalaisella kuutamoparoonilla— käyttääkseni julkeaa sanaa, jota lordi Beaconsfield kerran kuuluu käyttäneen— ei tosin ole paljon sanomista portterin ja lammaspaistien luvatussa maassa, mutta siitä huolimatta kohousin minä omissa silmissäni loistavuuden, ylhäisen ikävyyden ja milloin erinomaisen vanhan, valkoisen sherryviinin, milloin taasen kuivan samppanjan parissa seurustellessani siihen määrään, jotta mielestäni olin täysin kypsynyt mies, kun aloin viettää loppu-aikaani Albionin ylpeällä saarella. Tuo onneton, poikamainen ujous vain ei tahtonut päästää minua kahleistaan, varsinkaan ei, kun satuin olemaan toisen ja usein kauniimman sukupuolen seurassa; se oli, tuo ujous, takertunut kiinni vihreään nuoruuteeni, ja minun täytyi se tunnustaa häpeäksi itselleni. Tosin osasin tehdä aivan moitteettomia kumarruksia, suudella vanhempien ylhäisten naisten silkkivanttuisia käsiä sekä, jos mahdollista, olla kaatamatta kastaketta kauniin pöytätoverini hameelle, mutta en ollut onnistunut saamaan aikaan ainoatakaan pientä rakkauden seikkailua, vaikkakin olin antanut milloin tämän, milloin tuon kaunottaren lukea ihmettelevistä silmistäni yhdeksäntoista vuotisen sydämeni hellimpiä tunteita. Oi, kuinka monta huokausta olikaan heidän kylmäkiskoisuutensa maksanut minulle! Saksasta olin salaa hankkinut mukaani ihmettä tekevää partapalsamia, ja sitä olin ahkerasti käyttänyt antaakseni parempaa vauhtia luonnon kasvamisvoimalle; mutta eihän kukaan kummaksune, että minä viimein heitin kadulle koko palsamisotkun, kun neljäntoista päivän ahkeran käyttämisen jälkeen peilini sanoi, etteivät viikseni olleet edistyneet tuota tuskin näkyvää alkua edemmäksi. Viimeisen päiväni Lontoossa olin päättänyt viettää oikein herrastavalla, minulla kun ei ollut enään mitään tehtävää. Kukkarossani oli vielä muutamia kultarahoja, ja niiden ajattelin antaa mennä oikein hauskalla tavalla. Mutta kun olin pari tuntia kuleksinut edestakaisin Cityn katuja ja katsellut puotien akkunoissa olevia koristetavaroita sekä sillä välin vaivannut päätäni ajattelemalla, mihin ryhtyisin herättääkseni oikein suurta huomiota, olin myös saanut selville, että tällaisten tuumien toteuttamiseen minun kaltaiseni tavattoman nuori ja kokematon mies tarvitsi taitavaa johtausta. Silloin sattui ilmoitus silmiini: Kristallipalatsi, Sydenham: Kansantajuinen konsertti. Mitä, jos lähtisin sinne? Olivathan nuo maanantai-soittajaiset niin kuuluisat! Sanottu, tehty. Maanalainen rautatie vei minut vähän ajan kuluessa tuohon tavattoman suureen konserttisaliin
