H��lkku
9781465516206
pages
Library of Alexandria
Overview
Hän syntyi Wienissä 1839. Isä oli pieni virkamies, mutta kuoli aikaiseen jättäen puolisonsa 5-vuotisen Ludwig-pojan kanssa elämään sillä 300 markan eläkkeellä, joka heille hänen kuoltuaan annettiin. Hellä äiti piti pojan kasvatuksesta niin hyvää huolta kuin mahdollista. Opetusta hän sai kansakoulussa ja alemmassa realikoulussa, mutta jo 14 vuorisena hänen täytyi lopettaa koulunkäynti ja ruveta ansiotoimeen. Hän pääsi erään kirjakauppiaan palvelukseen. Niinä kolmena vuotena, joina hän tässä toimessa oli, hän paljoa innokkaammin luki kirjoja kuin niitä kaupitteli. Kun kirjakauppias ajoi vihdoin tällaisen apulaisen palveluksestaan, oli nuoren Anzengruberin sangen vaikea saada mitään tointa. Jonkun ajan kuluttua hän sai paikan eräässä Wienin esikaupungin teatterissa. Palkka oli kovin pieni, mutta hyvä äiti osasi silläkin tyydyttää hänen välttämättömimmät elämäntarpeensa. Nuorta Anzengruberia taas rakkaus runouteen ja näytelmätaiteeseen kiinnitti tähän toimeen, jossa hänellä ei kuitenkaan ollut juuri mitään menestystä. Hän liittyi sitten kiertävään näyttelijäseurueeseen ja vietti monta vuotta kuljeksijan elämää. Hän oli kunnioitettava toveri, sillä hänen elämäntapansa olivat puhtaat, äitiinsä hän oli edelleenkin hellässä suhteessa, rehellinen ja avomielinen kaikkia kohtaan. Mutta näytteleminen ei häneltä ollenkaan luonnistunut, monina harjotusvuosinaan hän siinä pikemmin meni taaksepäin kuin edistyi. Niiden kuluessa hän itse alkoi suunnitella näytelmiä, ja jo ensi yrityksillä hän näytti saavuttavan enemmän menestystä kuin näyttelijänä konsanaan. Kun teatteriseurue, johon Anzengruber viimeksi oli kuulunut, teki vararikon, asettui hän äitineen Wieniin ja sai silloin kokea mitä suurinta puutetta, kunnes hänen onnistui saada joku vähäpätöinen toimi kaupungin poliisilaitoksessa. Sitä hoitaessaan hän kirjotteli juttuja sanomalehtiin ja poltettuaan aikaisemmat näytelmäkyhäyksensä alkoi äitinsä kehotuksesta laatia uutta kansanelämää kuvaavaa draamaa. Siten syntyi näytelmä Der Pfarrer von Kirchfeld (Kirchfeldin pappi), jolla oli suuremmoinen menestys ja joka nosti halvan poliisikirjurin suurten runoilijain riviin. Hänen asemansa muuttui nyt. Hän sai Wienin teatterilta vuotuisen määrärahan ja erosi poliisilaitoksen palveluksesta. Hän eli nyt kirjailijana Itävallan pääkaupungissa ja julkaisi näytelmän toisensa jälkeen; niistä on Valapatto suomalaisellekin yleisölle tuttu. Kun kansannäytelmäin runsaus näytti jo wieniläisiä kyllästyttävän, kääntyi Anzengruber romaanikirjailijan alalle. Hänen ensimäinen suuri romaaninsa oli Der Schandfleck, joka ilmestyi v. 1876 ja tarjotaan tässä suomalaisen yleisön käteen. Se julaistiin ensiksi Heimat nimisessä perhelehdessä ja sai yleisön ihastuksiinsa, vaikka Anzengruber teoksensa vahingoksi oli lehden toimittajan pyynnöstä suostunut muuttamaan sen loppua. On suomalaisen miehen ansio, että tämä erinomainen kertomus tuli sitten uudestaan muodostetuksi kirjailijan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Professori Wilhelm Bolin Helsingistä tutustui v. 1876 Anzengruberin teoksiin ja ne tekivät häneen niin syvän vaikutuksen, että hän päätti koettaa pyrkiä kirjailijan tuttavuuteen ja siinä tarkotuksessa kirjotti hänelle. Siitä alkoi vilkas kirjeenvaihto ja ystävyys, jota ylläpitääkseen prof. Bolin kävi usein Anzengruberia tapaamassa. He keskustelivat tämänkin romaanin vaiheista ja kuinka kirjailija oli ollut pakotettu sitä muuttamaan. Ja keskustelulla oli ihmeellinen seuraus. Eräänä kauniina päivänä 1879 Anzengruber saa eräältä hampurilaiselta kauppiaalta 500 guldenia sisältävän kirjeen, jossa ilmaistiin suurta ihailua kirjailijan toimintaan ja pyydettiin, että hän kirjottaisi Der Schandfleck romaaninsa uudestaan alkuperäisen suunnitelman mukaan. Anzengruber suostui tarjoukseen ja sai työnsä suoritettuaan kaksinkertaisen palkkion. Hän oli siinä luulossa, että hän oli todellakin tekemisissä vain hyväntahtoisen hampurilaisen kustantajan kanssa, vaikka hänen helsinkiläinen ystävänsä edistikin näin hänen kirjallista toimintaansa. Anzengruber muodosti puheena olevan romaaninsa loppuosasta eri kertomuksen, joka nimellä Toverit on jo ennen suomeksi käännetty. Tämä nyt suomeksi ilmestyvä alkupuoli on romaanin voimakkain ja tärkein sekä täydellisesti itsenäinen osa. Sekin on alkuaan, kuten tottunut lukija kyllä huomaa, ollut aiottu draamaksi, mutta suuresti suunniteltua ainesmäärää on ollut mahdoton saada sopimaan näytelmän puitteisiin. Se pakotti näytelmäintekijän romaanikirjailijaksi, eikä tämä teos ole ainoa, jolla hän silläkin alalla on saavuttanut suuren runoilijan maineen. Näytelmissään ja romaaneissaan on Anzengruber kansanelämän kuvaaja. Hän siirtää ihmisyyden suuret kysymykset ja elämän ristiriidat kansan pohjakerrosten keskuuteen, piirtää tyynellä oikeudentunnolla ja miehekkäällä vakavuudella henkilökuvia, jotka, vaikka yksinkertaisen rahvaan keskuudesta kohonneina, ihastuttavat ja liikuttavat meitä ylevällä hengenaateluudellaan, tunne-elämänsä rikkaudella ja uskollisella johdonmukaisuudellaan. Sen myöntänee jokainen lukija tutustuttuaan tämän kertomuksen vanhaan Reindorferiin, erinomaisella hellyydellä kuvattuun Leenaan y.m. Ihmisyyden herkin lämpimyys sykkää kaikissa hänen kuvauksissaan, käsittelivätpä ne sitten lapsuuden viattomia leikkejä myllypurolla, lemmenkohtauksia orapihlajain verhoamalla kuutamoisella mäellä, eronhetkien katkeruutta tahi kuoleman vakavuutta
